Tietoa minusta
Mariel – elämän, kehollisuuden ja yhteyden tutkija
Olen terapeutti, kouluttaja ja kolmen lapsen äiti. Elämääni rikastuttavat kaksi teini-ikäistä poikaani sekä alakoulua käyvä tyttäreni. Olen yhteisvanhempi kahden miehen kanssa ja elän tantrista, tietoista parisuhdetta rakkaan kumppanini kanssa, jonka kanssa teemme myös yhteistä työtä parisuhteiden tukemiseksi.
Vanhemmuus on minulle arkista sitoutumista, huolenpitoa ja läsnäoloa – ruutuaikapoliisina toimimista, riitojen sovittelua ja satunnaista hilpeyttä laskettelun, uintireissujen tai yhdessä kokkaamisen äärellä. Vapaa-ajallani sytyn erityisesti pariakrobatiasta ja vapaasta tanssista – hetkistä, joissa kehoni saa elää, tuntea ja liikkua omana itsenään.
Ammatillinen polku – tiede, terapia ja tietoisuus
Koulutukseltani olen biologian ja maantiedon opettaja sekä biologian tohtori. Esikoiseni syntymän jälkeen suuntasin kohti ihmisyyden, läsnäolon ja sisäisen kasvun tutkimusta. Olen kouluttautunut perhekonstellaatioterapeutiksi (Suomessa ja Espanjassa), Somatic Experiencing -traumaterapeutiksi (3-vuotinen koulutus Italiassa ja Espanjassa) sekä ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi psykoterapeuttisin valmiuksin. Lisäksi olen seksuaalisuuden alueen ammattilainen ja työskentelen yksilöiden ja parien kanssa myös näiden teemojen äärellä.
Toimin kouluttajana läsnäolon ja systeemisyyden lyhytterapeuttikoulutuksessa sekä työnohjaajana terapeuteille ja auttajille. Oman terapiani ja itsetuntemusmatkani koen työni perustana – uskon, että vain kohdatut haavat voivat muuttua tilaksi, jossa toinenkin voi tulla kohdatuksi.
Erityisosaamiseni painottuu näkymättömien systeemisten sidosten tunnistamiseen sekä kiintymyssuhdehaavojen äärellä työskentelyyn sekä yksilö- kuin parisuhdetyössä. Minulle keskeistä on turvan, erillisyyden ja yhteyden kolmiyhteys – se mahdollistaa aidon vapauden, rakkauden ja läsnäolon niin terapiassa kuin elämässä.

Asiakaspalautetta
Mariel on ihmeellinen! Olen hieman yli vuoden ajan tavannut Marielia terapiasessioiden merkeissä noin kerran kuussa. Kaikkea sitä taikaa, jota sessioissa tapahtuu, en varmastikaan onnistu pukemaan sanalliseen muotoon, mutta yritän kiteyttää oleellisimman...
Vuoden aikana hermojärjestelmäni on todella tuntunut muuttuneen, mikä on auttanut integroimaan yli 6 vuoden takaisen trauman, jonka vuoksi Marieliin alun perin otin yhteyttä. Terapian avulla olen alkanut lisäksi kohtaamaan tämän hetkisiä tilanteita ja haasteita uudenlaisella tavalla. Fokus on siirtynyt "alkuperäisestä" traumasta muualle, mutta samalla myös trauma, jonka vuoksi terpiaan hakeuduin, eheytyy edelleen. Tuntuu, että mitä tahansa käsittelemmekin, työskentely koskettaa syviä kerroksia ja avaa ymmärtämään asioiden moninaisia kytköksiä. Tapaamistemme jälkeen minulla on aina olo, että jotakin minussa ja maailmassa on liikahtanut... Terapeuttinen työskentely Marielin johdolla on ollut todella syvää ja voimakasta ja on saanut aikaan todellista muutosta elämässäni lyhyessä ajassa.
Mariel kannattelee kohtaamisiamme myötätuntoisella läsnäololla sekä erityislaatuisella herkkyydellä ja tarkkanäköisyydellä. Tapaamisissa tuntuvat yhdistyvän luja ammattitaito ja meditatiiviset sekä lähes shamanistisilta tuntuvat ulottuvuudet... Marielin kanssa voin luottaa, että tulen kohdatuksi viisaasti, turvallisesti ja myötätunnolla kaikissa tilanteissa. Luotan Marielin ammattitaitoon täysin ja suosittelen häntä terapeuttina koko sydämestäni jokaiselle, joka kaipaa läsnäolevaa kohtaamista ja haluaa saada syvällisiä muutoksia aikaan elämässään. - nainen 33-v
Parhaat ominaisuudet tavassasi työskennellä ovat mielestäni eri tekniikoiden ja terapiamuotojen yhdistely ja huumori. Hyvä kemia välillämme. Minulle uudet terapiamuodot, kuten perhekonstellaatio, ja läsnäoloharjoitukset ja keholliset harjoitukset. Mukavalla terapiaympäristöllä on ollut myös suuri merkitys. Mukavaa, että Talossa on myös taidegalleria ja muutakin toimintaa. Arvostan joustavuuttasi ja erilaisten vaihtoehtojen esittäminen asioissa eteenpäin pääsemiseksi. Lempeys, mutta realistisuus, unohtamatta unelmia on vienyt minua eteenpäin. Vielä ollessani päihteidenkäyttäjä olin usein vihainen ihmisille, nyt olen raitistuttuani löytänyt taas toivoa, rakkautta ja uskoa ihmisiin terapiakäytien avulla. Sinusta itsestäsi virtaa Hyvää elämäniloista asennetta ja tunnetta myös asiakkaaseen. - naisasiakas 55-v
